Naapuritar lähti saareen heilastelemaan ja poimimaan puolukoita. Olen ollut viikonlopun itsekseni.

Olen:

• Lukenut Kai Donnerin muistelmia rekiretkikunnan vaiheista Samojedien seurassa
• Katsonut dokumentin ja elokuvan
• Neulonut raitasukan ja kolmiohuivia
• Nukkunut 
• Istunut silokalliolla kanervien ja havunneulasten keskellä auringossa
• Syönyt croissantin viikunahillolla
• Jättänyt asioita huomiseen
• Ollut seuraamatta uutisia

Aika tavallista

Tieto kaatuu päälle

Suunnittelusta ja lukemisesta tulee nälkä, urheilusta ei niinkään. Aivopuoliskoja on pakottanut viime aikoina tasapuolisen paljon. Ja sitten on vielä se kallonpohja. Ja kofeiininpuutos.

Jykä, Mare ja Veke – elämää ikkunan takana. Kohta ne korjaa katon. Naapurin katto on kuin entisen kaupungin toriparkki, helposti kyynelehtivää sorttia. Minä olen kyynelehtivää sorttia, jos pohjoisesta tuulee vettä pitkin.

Viikonloppuna kävin toteamassa pullonvihreän kylpyhuoneen ja hiilenmustan latotalon. Suomi integroi keittiönsä, pystyttää marmoripaaseja ja sijoittaa viherkasveja. Sitten oli roosaa, sammalta ja indigoa, värejä joita Suomi kodeissaan kainostelee.

Kuvia kotikadulta. Ihasteluni jatkuu.

On paljon parempi olla kun lähellä on kaunista. Koska lähellä on myös paljon rumaa, sotkuista ja epätodellista. En jaksaisi aina r-sanasta, minulle tulee r-sanasta kaksi ärsykettä mieleen. Sitten minäkin niillä mitättömillä kangaspussiin kiedotuilla korteillani edustan maailman rikkainta väestönosaa. Minäkin. Ajatella.

Kotikatu laittaa minut mittakaavalle, lehtikuva jakaa koordinaatit. Liikuin täpötäyteen ahdetulla pakettiautolla, minun tavarat eivät mahdu paikoilleen. Ei ole tarvinnut ylittää yöaikaan yhtään vettä päästäkseen toiseen.
Mulla ei ole telkkariapesukonettamikroatiskikonettakahvinkeitintädigiboxiauunipeltiäautoa. Siltikin edustan rikasta.

Ehkä yksi r johtaa siihen toiseen r:ään. Eikä pitänyt puhua tästä. Se on tämä torstai ja tämä aika.

Kameran piuha löytyi viimeisestä laatikosta. Viimeinen laatikko on usein pihojen kohtalo, näyttävät mitättömältä solmumereltä, vaan sitä ne eivät ole. Kun niitä ei ole, ne olisi pitänyt sijoittaa ensimmäiseen laatikkoon.

Täällä kuitenkin, näinä mustimpina iltoina, katson ikkunasta vaahterat, vedet, kesäravintolat.
Unia katselen mansardikaton alla, ihmisiä katselen sateenvarjon alla.
Kävelen, ja kun en enää jaksa, lähden juoksemaan.
Kirjastossa lukee ELÄMÄNKERRAT. Minulla on kortti siihenkin kirjastoon.

Nyt on hyvä syyskuu. Yhtä hyvä kuin tuo vanha harmaa villapaita, jonka vasenta olkasaumaa en ole viitsinyt korjata. Langanpätkää parsia hihan sisään.

Koti

Julkisesti yksityisajattelen (taas) vanhoja koteja, määrättömiä lähtöjä, haaleita palaamisia.
Sitoutumattomuutta ja sitoutumista paikkaan, kumpikin tuntuu väärältä.
Ennemmin tuhlaan lippuun, katson ikkunoista samoja maisemia. Kun kulkuneuvo on koti.
Ilmansuunnista vilahtavia tuttuja kasvoja.
Pakkomielle siihen, ettei asetu. Ettei kuukautta paikallaan.
Avaimenperää on painanut liian monta avainta.

Antakaa mulle lähtöaika, ikkunapaikka, joku joka tulee vastaan.
Osaan pakata nopeasti, sen taidon minä olen tottavie oppinut.
Pakkaan painavat pohjalle, kestän särkyäjomotustakirvelyä, on laastarilevy-sakset-särkylääke.

Tuosta kodista on vuosia, mutta se saa minut hyvälle tuulelle. Tuollaisia koteja tulee ja menee.
Olen ajatellut, että kodin tarvitsee sekin, jolla ei ole ketään myötäilemässä päivien tahtia.
Kyllähän minunkin silmäni näkevät riittävästi.

Ruokasanat

Kuvissa on aavitus, tilkka ja hyppysellinen kesää. Ehkä tavallista ronskimmalla teelusikalla, koska mansikat salaatissa.

Käyty mato-ongella ruokkimassa järviahventa. Poimittu mustikoita kakullisen verran. Siivottu paperitavaraa.

Lehdessä kysyttiin omaa ruokafilosofiaa, tai no missä missä sitä ei nykyään kysyttäisi. Omani menisi ehkä jotenkin näin:

Helppoa ja värikästä. Yksinkertaisista raaka-aineesta. Luomua, jos saa. Läheltä, jos mahdollista. Ei mitään, mikä vaatii suuria ja äänekkäitä koneita. Oikeastaan mahdollisimman vähän koneita. Kasviksia. Suklaa ja kahvi sallittujen listalla.

Esimerkki hyvästä ruokapäivästä (varoitus: sisältää gluteiinia, maitotuotteita ja sokeria) oli tiistaina: 
Neljän tytön voimin mustikoita ja kalliolla loikoilua. Koko päivä yhdessä, kaupan kautta astianpesukoneellisen tykö. Siellä ruokaa, joka koostui ainakin näistä aineista: tomaatti, avokado, kevätsipuli, linssi, mustapapu, korianteri, salaatti, kermaviili, feta, suolakurkku, hunaja, smetana, chili.
Jälkiruoka: ne mustikat, voi, sokeri, vehnäjauho, tuorejuusto.
Juodaan: Cava, espresso, tee hunajalla ja yksi olut kaatosateen sattuessa.
Yhdessä. lattian rajassa, patjojen päällä, kynttilän valossa.

Ruoka, mitä se teille on?

Kun minä sain valita, niin valitsin puisen ja vanhan. Yhteisen parvekkeen ystävän kanssa.
Olisin voinut valita myös käytännöllistä. Muovimaton, kaappitilan, pesukonepaikan
mutta minä karsin mielummin,
viikkaan kirpputorille, annan, lahjoitan, myyn. Kutistan materiaalin vain tarpeelliseen.

En halua olla käytännöllinen kahden häkkivaraston omistaja. Haluan kotikadun mukulakivillä, kauniilla ikkunanäkymällä, parkkipaikassa ei ole enää nähtävää.
Pääsen kotiin ensi kuussa.

Täällä on juhlittu taas, kivasti ja kivassa porukassa.