perjantai 25. marraskuuta 2016

Olen kyllä kirjoittanut


Tänään iski kamala kaipuu, siis tarve halu pakkopakko, sanoa kirjoittaa tänne jotakin. Sitten kirjaudut sisään, painat "uusi teksti", eikä sinulla olekaan mitään sanottavaa.

En ole kuvannut, paitsi työjuttuja.
En ole maalannut, paitsi opintopisteiden perässä.
En ole kirjoittanut ilman lähteitä, viitteitä, sääntöjä. Tätäkin
Vaan lukenut minä olen. En voi sanoa, että liiaksi. Sopivasti lukenut.

Tällä viikolla simäni ovat selailleet tutkivaa oppimista, luovuutta, laadullista tutkimusta. Muutamia lehtiä olen selaillut. Yhden runon etsin muistokorttiin. Oikoluin oman esseeni (siinä yksi turhauttava asia, oman tekstin lukeminen). Eilen viimeisten Oneironin.
Onko vähän vimevuotta olla vielä siinä edellisessä, kun saman päivän iltapäivänä syntyy uusi Finlandia-palkittu? Oli miten oli. Minulle jäi viimeisen sivun jälkeen ajatus "tässäkö tämä nyt oli?", enkö saisi vielä yhtä lausetta, yhtä näytöstä, yhtä dialogia.
Mutta eihän oikeassakaan elämässä saa. Osa asioista jää kesken.

Perjantaisin käyn kirjastossa.


tiistai 16. elokuuta 2016





Vieläkö täällä on joku?

Minä jatkan siitä, mihin jäin. Ne kukat ovat kuihtuneet. Kesällä niitä kasteli nutturapäinen mies, joka teki valoja ja jätti paketin sokeria. Soitti minulle kaksi kertaa ja kysyi kesäkotinsa osoitetta.

Minulla ei ollut kameraa kesällä, koska se jäi nutturapäisen miehen kesäkotiin, työpöydän laatikkoon. En osaa sanoa kesästä paljoakaan. Nukuin yhdessätoista eri sängyssä ja kuljin miltein 2000 kilometriä Suomen rajojen sisällä. Näin kaikkia tärkeitä ihmisiä ja luin kirjoja. Nukuin aamuisin aika pitkään. Tein päätöksiä.

Isotäti kehoitti antamaan parvekekukille aamuherkkuja khvipannusta, mutta saavuin paikalle liian myöhään. Toinen isotäti täytti 90-vuotta valssaten ympäri salin.

Palaan ensin töihin, sitten luennoilla. Viimeinen päivä poistun Suomen rajojen ulkopuolelle. Ennen lomaa on tehtävä monta asiaa. Nytkin pitäisi litteroida, kuvasin kuitenkin nuo kukat.

perjantai 3. kesäkuuta 2016


Olen harrastanut jutustelua, puhelemista ja sanailua. Kirjoittamista, lukemista, muistiinpanoja, ojentamista. Kaikkea näitä polttavan auringon alla.
Kesän alussa mietin aina noita menneitä kesiä. Pettymyksiä ja vapautta. Aamulla unet loppuvat aikaisin, illalla loma alkaa varkain.
Istuin viimeisen työperjantain aamuna keltaisella parvekkeella. Tuntui kesältä, mutta tunsin huonoa omatuntoa lomastani.

Ensi viikolla pystytän näyttelyn ja halailen.

tiistai 24. toukokuuta 2016

I`ll follow the sun


Me seurataan aurinkoa. Ajetaan jonnekin lähelle, joka onkin kauempana. Puhutaan miten toiselle uskaltaa sanoa jotain, jonka haluaisi sanoa. En näe enää aurinkoa, vaan jäljelle jääneen vanan väriä, vahvan kajastuksen. Pieni nauhamainen jana lännessä. Enää neljä tuntia ja se nousee taas, entistä voimakkaammin, reippaammin raajojaan rajaamatta. Se mahtuu minun kotiini, verhottoman ikkunaruudun läpi aamuyöstä, ei anna nukkua.

Perheeseen on syntynyt kultamitalisti, minä olen sekoittanut päivämääriä, ollut ryhmäkuvassa neljäntenä, matkustanut viikonlopuiksi muualle ja syönyt vaniljapehmiksen.

Viikko kesälomaan.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Huonoja päätöksiä ei ole pakko tehdä


Tämä viikko on suruhunnutettu keskittämispäätöksillä ja yt-neuvottelutuloksilla. Kevyttä ei ole ollut olemassakaan. Tietyt elämisen reunaehdot ymmärtäen mietin ja mietin voiko ihmisä purkittaa massoittaa samaan yksikköön kuin sika-nautaa.

Kun yöllä katselee sängystä mustaa tähtitaivasta, on päivällä elettävä preesenssissä. Haastattellen professoria ja vastaanottokeskuksenjohtajaa.
Liikuntasalissa on rinki, jossa minun kulttuurini on vähemmistöä. Minä olen kielivähemmistöä. Tulkit osaavat toisia maailmoja, kieliä ja murteita, joista en ole koskaan kuullut.
Meitä kaikkia yhdistää hymy, mutta minun palmikkoni on ohuempi.

Erään tytön hiukset olivat muuttuneet sähkönsinisiksi. olen hänelle hieman kateellinen.

torstai 17. maaliskuuta 2016


Viime viikonloppuna hyppäsimme ystäväni kanssa mutkaiselle bussireitille ja saavuimme Helsingiin. Ystävääni olen tutustunut lukiossa äidinkielentunnilla. Teimme käsinukke-esityksen Aristofaneen Lysistratesta ja olemme olleet ystäviä siitä lähtien.
Helsingissä esiintyi toinen ystävä, pitkätukkainen kuoropoika. Hän tuli kutsumatta 18-vuotissyntymäpäivilleni. Niistä juhlista on kauan aikaa.
Hakaniemessä oli kevät, hymyilevä halaus ja venäläisen filosofin näköinen koira.
Kotimatkalla itään jaoimme rahkapullan kolmeen ja pidimme toisiamme hereillä, kenties myös kanssamatkustajia.

Eilen juoksin mukulakivetyksellä, tähtitaivaan alla hengästykseen saakka. Olen maalannut kesää varten ja piirtänyt seuraavalle kuukaudelle.
Olen saanut asioita aikaiseksi ja eteenpäin. Palautin esseen viikkoa ennen palautuspäivää, erikoista.
Haluaisin yrttejä, tennarit ja puistonpenkin.

tiistai 16. helmikuuta 2016



Viikonloppuna oli otollinen hetki avata Klaus Haapaniemen kuvioiman metallipurkin kansi ja päästää värit valloilleen. 
Ehkä olin liian väsynyt, tai liian kriittinen. Saattoi olla harmaa ja räntäinen keli. Valoa asunnossa ei ole paljoa. Puhelimen olisi voinut laittaa äänettömälle. 

Kun tekeminen tuntuu suorittamiselta, ehkä se vaan on joskus niin. Aina ei voi odottaa optimaalista aikaa. Joku avoin tila jäi kuitenkin uusille värelle, toivotan heidät tervetulleiksi. 

Deletoin yhden kurssin keväältä. Hyvä lääke ärtymystä vastaan, pitkä viikonloppu.