perjantai 25. marraskuuta 2016

Olen kyllä kirjoittanut


Tänään iski kamala kaipuu, siis tarve halu pakkopakko, sanoa kirjoittaa tänne jotakin. Sitten kirjaudut sisään, painat "uusi teksti", eikä sinulla olekaan mitään sanottavaa.

En ole kuvannut, paitsi työjuttuja.
En ole maalannut, paitsi opintopisteiden perässä.
En ole kirjoittanut ilman lähteitä, viitteitä, sääntöjä. Tätäkin
Vaan lukenut minä olen. En voi sanoa, että liiaksi. Sopivasti lukenut.

Tällä viikolla simäni ovat selailleet tutkivaa oppimista, luovuutta, laadullista tutkimusta. Muutamia lehtiä olen selaillut. Yhden runon etsin muistokorttiin. Oikoluin oman esseeni (siinä yksi turhauttava asia, oman tekstin lukeminen). Eilen viimeisten Oneironin.
Onko vähän vimevuotta olla vielä siinä edellisessä, kun saman päivän iltapäivänä syntyy uusi Finlandia-palkittu? Oli miten oli. Minulle jäi viimeisen sivun jälkeen ajatus "tässäkö tämä nyt oli?", enkö saisi vielä yhtä lausetta, yhtä näytöstä, yhtä dialogia.
Mutta eihän oikeassakaan elämässä saa. Osa asioista jää kesken.

Perjantaisin käyn kirjastossa.


3 kommenttia:

  1. Voi, miten tykkäisin oikolukea. Oikoluen lasten tekstejä, mutta oikolukisin mielelläni kenen tahansa tekstejä.

    Haluaisin myös lukea, edes vähän, sopivasti olisi mainiota. Nyt on vaan muut jutut pantava etusijalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkää oikolukea muiden tekstejä, omalle tekstille tulee vaan niin kamalan sokeaksi.
      Ja minä taas tekisin mielelläni kuvallisia juttuja, mutta nyt on lukemisen aika, välillä on tosiaan näitä etusijalle laitettavia.

      Poista
  2. Minua vaivaa, etten lue. Enää edes runoja, juurikaan.

    Mutta katson, katson, katson. Visuaalista tietoa, joka vie minut eteenpäin.

    VastaaPoista