maanantai 27. heinäkuuta 2015

Koti


Julkisesti yksityisajattelen (taas) vanhoja koteja, määrättömiä lähtöjä, haaleita palaamisia.
Sitoutumattomuutta ja sitoutumista paikkaan, kumpikin tuntuu väärältä.
Ennemmin tuhlaan lippuun, katson ikkunoista samoja maisemia. Kun kulkuneuvo on koti.
Ilmansuunnista vilahtavia tuttuja kasvoja.
Pakkomielle siihen, ettei asetu. Ettei kuukautta paikallaan.
Avaimenperää on painanut liian monta avainta.

Antakaa mulle lähtöaika, ikkunapaikka, joku joka tulee vastaan.
Osaan pakata nopeasti, sen taidon minä olen tottavie oppinut.
Pakkaan painavat pohjalle, kestän särkyäjomotustakirvelyä, on laastarilevy-sakset-särkylääke.

Tuosta kodista on vuosia, mutta se saa minut hyvälle tuulelle. Tuollaisia koteja tulee ja menee.
Olen ajatellut, että kodin tarvitsee sekin, jolla ei ole ketään myötäilemässä päivien tahtia.
Kyllähän minunkin silmäni näkevät riittävästi.



5 kommenttia:

  1. Anonyymi12.22

    "Sitoutumattomuutta ja sitoutumista paikkaan, kumpikin tuntuu väärältä."
    Juuri näin, miten sitä oppisi olemaan tyytyvinen siellä missä on, eikä aina haikailisi jonnekin ja sitten haluaisikin takaisin.

    VastaaPoista
  2. Hieno teksti, jään siihen hetkeksi.

    VastaaPoista
  3. Se on hassu hetki, kun kodista alkaa tehdä pesäeroa. Mulla on meneillään sellanen. Kaikki viihtyisyys, minkä eteen on nähnyt aikaa, alkaa menettää arvoaan. Mieli on jossain muualla, hylkii nykyisyyttä. Tsemppaaminen loppuu, takki kääntyy. Etsitään siis isompaa asuntoa..

    Aurinko viihtyi tuolla kotona varmaan. Se on sen värinen.

    VastaaPoista
  4. Hmm..minä olen jotenkin suunnittelematta jämähtänyt samaan kaupunkiin, vaikkei ollut tarkoitus. Mutta juuri nyt tuntuu aika hyvältä olla täällä ja tässä asunnossa. Onneksi täältäkin voi sentään lähteä hetkeksi pois, tarvitsen sen tunteen, että on menolippu jonnekin. Ettei ole pakko olla paikoillaan. Sinä olet selvästi lähtökuopissa.

    VastaaPoista
  5. Hieno kirjoitus! Tunnistan tosi paljon omia juttuja tästä. Sitoutumattomuus, kaipuu koko ajan jonnekin pois, aina ovi raollaan, jotta voi lähteä. Tämä nykyinen paikka, piti olla väliaikaista ja nyt ollaan oltu täällä jo kolme vuotta. Nyt, varsinkin kun mukana on yksi koululainen, lähteminen on toisenlaista. Vaikka itse tahtoisin, niin ei voi. Toisaalta mietin, että joskus vielä lähdetään. Se ajatus kannattelee. Niin kuin tämä sinun kirjoitus.

    VastaaPoista