tiistai 9. helmikuuta 2016


Kuvassa vuodentakaisia hommia. Niitä on ikävä.

Olen lukenut. Proosaa, runoja, tieteellisiä artikkeleita, kolumneja, omia tekstejä deletoiden, kuitteja, lähtöaikatauluja, sähköposteja.

Vaikuttavin on ollut Elina Hirvosen Kun aika loppuu. Antti Holman Järjestäjä on edelleen kesken. Harper Lee:stä otteen etsiminen sivulla 32. Sähköpostissa suoritusmerkintä.
Erään viestin ytimestä halusin olla kuin en ymmärtäisikään. Lähettäjälle vastasin kuitenkin kyllä.

Haluasin maalata värittää piirrellä antaa mennä, mutta nyt ei taida olla se hetki. Sain joululahjaksi minulta itseltäni kiinalaista mustetta ja seitsemän erilaista terää. Olen ehtinyt mustata muutaman paperin, piirtää ohuttaa tummaa seittiä paperin pintaan, mutta siinä kaikki.

Leikattuna kolmen mekon kappaleet. Ei tarvitse mennä kauppaan eikä kirpputorille. Se tekee minut onnelliseksi. 

7 kommenttia:

  1. Hienot vuodentakaiset hommat.

    Tuo Hirvonen on lukulistallani. Muistan vaikuttuneeni jostakin hänen aiemmasta teoksestaan.

    Nykyään luen eniten runoja ja satuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona, suosittelen vahvasti tuota Hirvosta. Siinä oli monia sivuja samaistua isosiskon rooliin ja lapsen rooliin. Minuun vaikutti paljon. Itkin monessa kohtaa ihan valtoimenaan.

      Poista
  2. Hienot hommat minustakin.

    Minäkin olen lukenut valtavasti- mutta niin aina. Juuri päättyi Bowien elämäkerta (Like)- erinomainen sellainen toisen kirjoittamaksi- ja jätti ison aukon. Siirryin tyttären tyrkyttämään Meren katedraaliin, jota en olisi omasta valinnastani lukenut, mutta luen nyt tyttären mieliksi, ja kyllähän se onneksi kulkee. Mutta lisäksi tarvitsen jotain toisenlaista luettavaa rinnalle, joka nyt puuttuu. Kirjasto on harmillisesti täysin ulottumattomissa, muutaman kilometrin matka sinne on silkkaa luistelurataa- ihan mahdotonta käveltäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on hyllyssä tuo Liken Bowie-elämäkerta, olen joskus aloittanut, mutten saanut loppuun.
      En ole kuulutkaan Meren katedraalista, kiinnostavaa olisi tietää mitä nuoriso lukee. Luin kirjaston lasten- ja nuortenosastolla tenttiin ja ilokseni siellä vilisi paljon väkeä, kuka minkäkin asian perässä.
      Täällä on myös luistelurata, vaan en ole vieläkään kaatunut, vaikka päivittäin monta kilometriä taitettavana.

      Poista
    2. Tyttäreltä kuulen jatkuvasti kirjoista joista en ikinä muuten kuulisi. Se on hauskaa.
      Mutta tämä kyseinen on kyllä niin kovaa kamaa, että tuskin on nuorten hyllyn kirjallisuutta- olen jo monta kertaa äimistellyt että tälläistäkö lapseni on lukenut ja onko myös jotain ymmärtänyt. Vakuuttaa ymmärtäneensä ja loukkaantuu kun luulen että hän olisi niin heikko ettei tuollaisia historian raakuuksia kestäisi.

      Onnellinen sinä un sulla on tuo Bowie. Munir piti palauttaa se kirjastoon, mutta tilalle hankin juuri pokkarina ilmestyneen toisen elämäkerran hänestä joka ei ole ollenkaan yhtä hyvä. Mutta kiinnostava lukea perään.

      Poista
  3. Kaunis boli sinulla. Aina on hauska kuulla mitä ihmiset lukevat! Mulla kans Hirvonen vielä lukematta (en tiedä miksi!), edellinen kirja teki lähtemättömän vaikutuksen. Antti Holmasta en tiedä mitä ajatella kun joka kanavalta ja lehdestä tulee vastaan, mutta ainakin runonsa ovat hykerryttäneet. Taivaan pilarit luin, ja Jussi Valtosen Finlandia-voittajan. Jälkimmäinen varsinkin huikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Holman naama on kyllä kieltämättä joka kanavalla ja kannessa, mutta kirjoittaa hän osaa. Runoista tykkään itsekin.
      Löysin parilla eurolla Valtosen kirpputorilta, en tajua miten joku voi luopua!!, mutten ole ehtinyt sitä aloittaa. Kiva kuulla, että huikeutta on siis tiedossa.

      Poista