sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Viikonloppu


Järjestelin itselleni yksinäisen viikonlopun. Kova tarve unelle ja oleskelulle. 

Olen käynyt ulkona kävelemässä kun huvittaa, murtanut palan suklaata kun tekee mieli, lukenut sivun runokirjasta silloin tällöin. Ja olen kiinni True Detectiveen, Ylelle kiitos. 

Maalatakin mielisi, mutta on sudittava valon kanssa kilpaa. 

6 kommenttia:

  1. Niinpä, kaikki pitää tehdä valon kanssa kilpaa, ottaa valokuvatkin. Eilen tuntui, että päivä valjennut taas ollenkaan. Minäkin oleilen koko viikonlopun, teki hyvää edellisen hulinaviikonlopun jälkeen. Vaikka sekin teki kyllä hyvää. Näköjään tarvitsen ääripäitä ja vaihtelua. Täällä on ollut niin pirun liukasta, ettei ole tehnyt mieli kävelyille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut tänään valoa, mutta aivan pirun kylmä. Sormet saa umpijäähän tuplalapastenkin kanssa.

      Poista
  2. Nuo värit vielä puuttuukin tästä koko ajan kasvavasta hyvien työvälineiden arsenaalista, eikun kokoelmasta, arsenaali kuulostaa takapuolelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peiteväri-akvarelli- sekoitus on oikein kelpo kombo kiireiselle. Heh, minut arsenaali vie taas jalkapalon maailmaan.

      Poista
  3. Kylläpä hihityttää tuo Tuikkiksen sivuhuomautus. Ja nyt, kun asia on mainittu, niin jatkossa varmasti kuulostaa takapuolelta.

    Minä en vielä aloittanut True Detectivea, tallentanut vain, ehkä lähipäivinä aloitan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuulostaa, mulla on kyllä tuo jalkapallosukurasite, mitä nimen mielleyhtymiin tulee. Ooo, sulla on kaikki hyvä vielä edessä!!

      Poista