tiistai 16. joulukuuta 2014
Joulukuun kuudestoista
Kadunvarsi on parkkeerattu keltaisin autoin. Minulla on väriä vaihtava lumipallo, täydellinen joulukoristus kaikessa mauttomuudessaan. Seinään heijastuu timantteja, smaragdeja ja rubiineja. Jalokivigraffiteja.
Mitä lähempänä uusi vuosi, sitä levollisempi olo.
sunnuntai 14. joulukuuta 2014
Viikonloppuna
- Taboulleh
- Yökyläläinen
- Aino Venna
- Kehystysliike
- Kissakiiltokuvat
- Liukas kaupunki
- Särkevä nilkka
- Aavistus
tiistai 9. joulukuuta 2014
Seitsemän vuotta sitten väriopintunnilla sanoin inhoavani sinistä. Kuinka väärässä olinkaan. Jyrkkä ja omat rajani tarkasti piirtänyt.
Nyt minula on indigo talvitakki ja savunsininen saumuri. Joni Mitchellin albumi ja täysi väripaletti.
Nykyisin ystävän koti on luokkahuoneessa, jossa on piirretty mallia ja kerätty seminaaripisteitä. Tarkempi koordinaatti on kylpyhuone. Viikonloppu vei juhliin, jossa nautittiin kuohuvaan kuudessa eri huoneessa ja lopuksi tanssittiin käytävä päästä päähän.
Kaikenlaista.
perjantai 5. joulukuuta 2014
Joulukuun viides
Kuvissa vihertää, niin tekee myös ikkunani alla.
Minulla on hyvänmielenoksa ja uunin pehmittämät juurekset. Torpan lattialta on siistitty suurimmat roskat ja kaikki vaatekaappiin mahtuvat vaatteet on paikallaan. Loput seilaa kasoina milloin missäkin.
Illalla siirrän hieman kulahtaneen itseni korumuotoilijoiden juhliin.
Meidän maassa on tapahtunut viimeaikoina suuria ruohonjuurelta lähteneitä muutoksia kohti parempaa ja onnellisempaa, niitä on syytä muistaa huomenna.
torstai 4. joulukuuta 2014
Naisen kuvia
En ole kertonut
koskaan kenellekään, että luonnoskirjojen välistä, laskutavasta
riippuen, löytyy 71 huteraa naisen kuvaa. Ne ovat lumoavia. Tosia
ihmisiä, varjostusta kaulalla ja hiilen horjuntaa lantiolla.
Enkä ole kertonut siitäkään, kuinka venyn omalla omenavihreällä matollani joka viikko monta kertaa. Kuumassa ja viileämmässä. Kun maailman rajat kulkevat joogamaton suuntaisesti, turha ei enää mahdu mukaan. Minä ja toiset naiset, toisen ikäisiä ja kokoisia.
Senkin olen unohtanut sanoa, että minulla on lempeyttä levähtää, kun matalan paineen valkoiseksi maalaama naama sitä pyytää. Veteen sekoitetaan vaaleanpunaista suolaa, eikä vaaleanpunainen ole huono väri. Se sopii minullekin.
Hengitys ohjaa liikettä ja eloa, senkin olen muistanut niinäkin päivinä, kun valo on ollut otsani saatuttamattomissa, en ole ollut sopiva itselleni, oviaukot ovat kutistuneet ja minulla on ollut kiire olla jotakin.
Tänään hiukset heijastaa lämmintä kuparia, luen 10 sivua kirjaa ja muistelen viime yötä, jona voitin uimakilpailun. Jos minä piirtäisin itseni kolmessa minuutissa, kuvasta tulisi yhtä hutera ja ihana.
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
Joulukuun kolmas
Jos siteeraisin erästä suomalaista elokuvaohjaajaa, sanoisin näin: " Huhut aivotoimintani palautumisesta ovat ennenaikaisia"
Minusta huhut joululahjojen ostamisesta ovat ennenaikaisia. Ihmiset ovat suloisia pipopäitä, eikä niiden taskuissa pysy tänään palautetut rahat.
Omilla palautetuilla täytyy ostaa kaikkea tarpeellista kuten päärynöitä, huulirasva, musta tussi, kulaus punaviiniä ja jokin kukka.
Hitaat hiutaleet ja viisto valo ei maksa mitään, paitsi vaivan. Kengät jalkaan ja ulkoilmaan.
Löysin kirpputorilta täydellisen kesämekon ja sandaalit. Aina saa haaveilla.
perjantai 21. marraskuuta 2014
Tyttö päättää kirjoittaa blogia, mutta aika kuluu eikä sormet ennätä näppäillä kirjaimia toistensa jälkeen, janaksi muodostua.
Hän päättää kiertää läheisen lammen kameransa kanssa, ettei kaikki hetket pysähtyisi puhelimen muistiin. Marraskuu vihmoo lapasen lankaverkostojen läpi, eikä kuvaamisesta tule mitään.
Oikeastaan tyttö ikävöi toiseen kaupunkiin, niiden kaikkien vielä tuntemattomien sekaan.
Juna-asemien välinen tiedottomuus, kun ei ole oikeastaan missään.
Kaiken aikaa täällä on kuitenkin opittu olemaan, seisomaan päällä, kieputtamaan leipätaikina uunivuokaan ja uhmattu ikkunan takaista mustaa. Monta kuvaa on muodostunut paperille, posti on kulkenut sähköjä pitkin ja viikonloppu toisensa perään työnteossa.
Silti iltaisin lakanoiden välissä pohtii mikä on tarpeeksi ja milloin riittää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)