Seitsemän vuotta sitten väriopintunnilla sanoin inhoavani sinistä. Kuinka väärässä olinkaan. Jyrkkä ja omat rajani tarkasti piirtänyt.
Nyt minula on indigo talvitakki ja savunsininen saumuri. Joni Mitchellin albumi ja täysi väripaletti.
Nykyisin ystävän koti on luokkahuoneessa, jossa on piirretty mallia ja kerätty seminaaripisteitä. Tarkempi koordinaatti on kylpyhuone. Viikonloppu vei juhliin, jossa nautittiin kuohuvaan kuudessa eri huoneessa ja lopuksi tanssittiin käytävä päästä päähän.
Kaikenlaista.
Mulla oli pitkä sininen kausi lapsena ja erityinen koboltinsininen kausi teini-ikäisenä, sitten tuli stoppi, ällötys ja inho. Vain vihreää sisältävät siniset saivat jäädä, petrolit ja turkoosit. Mutta viime syksynä tuli tummansininen, huomasin hypisteleväni tummansinisiä paitoja ja takkeja keltaisen selkäreppuni seuraksi. Ostinkin, ja yllättäen tykkään siitä, miten tummansinisessä voi maastoutua kaupunkimaisemaan.
VastaaPoistaTaivaansiniset olen aina hylännyt, aurinkopäivinäkin odotan sinisen vaihtumista kelta-oranssi-violetiksi.
Sininen on vaikea, itse koin sen aikanaan todella mitätöömäksi ja anteeksipyyteleväkis. Hyvä, että ollaan annettu taas mahdollisuus.
PoistaIsoäitini ei pitänyt sinisestä, sitten se siitä iskoistui muhunkin. Kunnes ymmärsin kuinka kiehtova tumma sininen, kirkas sininen osaakaan olla. Sininen on se väri joka osuu silmiin kaikessa väripaljoudessakin.
VastaaPoistaOi sininen!
Tosiaan, oi sininen! Minusta sininen on jotenkin todella lohdullinen väri, antaa minun olla eikä pakota mihinkään.
PoistaMiten ihana blogi sinulla on. Ja minä olen vasta alussa.
VastaaPoista