Omannäköistä ja sopivankokoista joulua jokaiselle!

Kaikkia kivoja juttuja myös seuraavaan vuoteen, hyvä siitä tulee.

Sorsien kanssa

Oli aikaa seurata sorsien leikkiä.

Tämä reitti, joka aamu.

Ikkunan toisella puolella sataa kylmää vettä, valitsen aamupuurolle vaaleanpunaisen kulhon.
Näkyy murrettuja värejä, niiden läpi kiertää kirkuvanoranssi muoviverkko päätepisteenään luodolla yksinään seisovan tiilitalon etelänurkka.

Haluaisin palauttaa yhden kirjastonkirjan.
Olisin halunnut herätä kovin erilaiseen maailmaan.
Haluan vain sanoa, että terrorismin tavoitteena on lietsoa pelkoa, vihaa ja kauhua. Tätä he pakenevat. Tuomiojan sanoin: Terrorismi ei lopu sotimalla. Pitää vaikuttaa olosuhteisiin, jotka synnyttävät terrorismia. 

Tänä aamuna olosuhteet ovat harmaat, nurmikolla tassuttelee vain laiska kultainennoutaja omistaja perässään. Kannattaako huomio kiinnittää yksityiskohtiin vai kokonaisuuteen?
Huomio kannattaa kiinnittää avoimuuteen, lämpöön, ymmärrykseen, rauhaan ja rakkauteen.
Syödä se aamupuuro ja palauttaa se kirja.

Valoa

Kun saavun kotiin, on jo pimeä. Kattoon tuli viikonloppuna valo.

Pimeän tultua ikkunan alta kulkevat laivat. Terävä, kaiken lävistävä valo osoittaa lasin läpi. Minuako te etsitte? Minä olen täällä. Kolmen lukon ja kiinni liimattujen parvekelasien suojassa.

Ne laivat. Raskasta ja taipumatonta terästä, pakkasella paljas iho jäisi kiinni kaiteeseen.
Rahtilaivoista tulee outo olo.
Rahtilaivoista tulee mieleen Breaking the Waves, julmaa ja kylmää.
Tähtitaivas peittelemässä sellaisen laivan, vain kuunsirppi on kyllin terävä puhkaisemaan laivan kyljen. Oli tähtiä tai ei, silti ne lipuvat ikkunani ohi.
Ne laivat.

Eikä tähtitaivaskaan voi valaista pinnan alle, kysykää vaikka Joel Lehtoselta, hänen päivänsä päättyi työhuoneen kattoon maalatun tähtitaivaan alle.

Mutta laivoihin tottuu, samoin kattolamppuun. Silmät syttyy ja kynttilät sytytetään.

Minulla on suttuiset muistiinpanot, HB 0,7 mustaa nimettömän syrjään.Naurettavan pitkät lauseet katkotaan pilkulla.

Mutta aivot aktivoituvat käsinkirjoitettaessa.
Olen lukenut niin.
Olen lukenut, että sama asia voidaan tulkita ja käsittää monella tavalla. Olen lukenut, että bulgur-vehnässä on 7,7 g kuitua/ 100 g. Olen lukenut Sonja O:sta, Picassosta, kuinka kirjoittaa hyvin.
Olen lukenut, että Golf-virta on heikentynyt, kantokyky, kestävyys, kohta loikataan.
Sivun kääntäminen saa aikaan ääneen, josta vieruskaveri hermostuu. 

Luin, että vain 10 % väestöstä oppii oikeasti parhaiten lukemalla. Ja meillä on tentit.



Kiitos Kirjailijatar maininnasta!

Itse suosittelen: IHMISROSKANEN - ilman rajoja, kauniita sanoja. ononon!

Minne

Tulehdukset alkavat olla ohi. Kun ajattelee ihan hiljaa, huomaa kuinka paljon ajatuksia onkaan, ei pitäisi puhua koko ajan itsensä päälle. Juosta vain kamera kädessä lähiluodolle ja ottaa kuva auringosta, joka laskee nopeasti nousten seuraavana päivänä vieläkin hitaammin.



" Tiedän mistä tulen: aineista ja kaipauksesta.
   Minne menen, en tiedä." 
                                            Eeva-Liisa Manner

On ollut

On ollut yhdet juhlat, jossa oli lyhyitä miehiä. Siellä oli myös mummo, joka polki kilvan puhki värikkäitä ilmapalloja, ei vaan voinut antaa niiden olla. Oli tietovisa, jossa ei voinut pärjätä, kun ei ole edelleenkään ottanut selville, ketkä ne maalintekijät olivat vuonna -95. En tiedä vieläkään, enkä vuodesta 2011. Oliko se edes 2011? Elämässä pääsee yllättävän pitkälle ilman kyseistä tietoa.
Ja pitkälle on suhteellista.

Olen käynyt myös elokuvissa. Näytöksen jälkeen mietin Sodankylää ja vilkasin hupunliepeen yli taivaalle. Siellä tanssahteli vihertävät repolaiset. Kuin akvarellia liikuttelisi märällä paperilla. Sen perässä piti ajaa pimeään yöhön pellolle jonnekin, jossa värit vaihtuivat villinään.

Perjantaina unohdin pipon ja löysin paidan, jossa on pieniä flamengoja.  Ymmärsin yhden väärin ja yhden oikein.

Ehkä näiden tekojen takia on flunssapäivä11.

On taas lokakuu ja mun täytyy päästä

Sairasvuoteelta näppäilen.
Olen tehnyt retken kehräämöön. Mieli tekisi neuloa huivia, sukkaa, vaan molemmissa käsissä nenäliinat.
Tekisi mieli lukea muutakin kuin teoriaa Rousseau, Hume. Käsitän giljotiinin, hyvä minä.
Ihanteiden lisäksi irti leikataan myös plussakelit. Vesistöjen takia olen siirtynyt villakankaaseen, joka ei ole suomenlampaan villaa, onko villaa alkuunkaan.

Naapuritar lähti saareen heilastelemaan ja poimimaan puolukoita. Olen ollut viikonlopun itsekseni.

Olen:

• Lukenut Kai Donnerin muistelmia rekiretkikunnan vaiheista Samojedien seurassa
• Katsonut dokumentin ja elokuvan
• Neulonut raitasukan ja kolmiohuivia
• Nukkunut 
• Istunut silokalliolla kanervien ja havunneulasten keskellä auringossa
• Syönyt croissantin viikunahillolla
• Jättänyt asioita huomiseen
• Ollut seuraamatta uutisia

Aika tavallista

Tieto kaatuu päälle

Suunnittelusta ja lukemisesta tulee nälkä, urheilusta ei niinkään. Aivopuoliskoja on pakottanut viime aikoina tasapuolisen paljon. Ja sitten on vielä se kallonpohja. Ja kofeiininpuutos.

Jykä, Mare ja Veke – elämää ikkunan takana. Kohta ne korjaa katon. Naapurin katto on kuin entisen kaupungin toriparkki, helposti kyynelehtivää sorttia. Minä olen kyynelehtivää sorttia, jos pohjoisesta tuulee vettä pitkin.

Viikonloppuna kävin toteamassa pullonvihreän kylpyhuoneen ja hiilenmustan latotalon. Suomi integroi keittiönsä, pystyttää marmoripaaseja ja sijoittaa viherkasveja. Sitten oli roosaa, sammalta ja indigoa, värejä joita Suomi kodeissaan kainostelee.

Kuvia kotikadulta. Ihasteluni jatkuu.

On paljon parempi olla kun lähellä on kaunista. Koska lähellä on myös paljon rumaa, sotkuista ja epätodellista. En jaksaisi aina r-sanasta, minulle tulee r-sanasta kaksi ärsykettä mieleen. Sitten minäkin niillä mitättömillä kangaspussiin kiedotuilla korteillani edustan maailman rikkainta väestönosaa. Minäkin. Ajatella.

Kotikatu laittaa minut mittakaavalle, lehtikuva jakaa koordinaatit. Liikuin täpötäyteen ahdetulla pakettiautolla, minun tavarat eivät mahdu paikoilleen. Ei ole tarvinnut ylittää yöaikaan yhtään vettä päästäkseen toiseen.
Mulla ei ole telkkariapesukonettamikroatiskikonettakahvinkeitintädigiboxiauunipeltiäautoa. Siltikin edustan rikasta.

Ehkä yksi r johtaa siihen toiseen r:ään. Eikä pitänyt puhua tästä. Se on tämä torstai ja tämä aika.

Kameran piuha löytyi viimeisestä laatikosta. Viimeinen laatikko on usein pihojen kohtalo, näyttävät mitättömältä solmumereltä, vaan sitä ne eivät ole. Kun niitä ei ole, ne olisi pitänyt sijoittaa ensimmäiseen laatikkoon.

Täällä kuitenkin, näinä mustimpina iltoina, katson ikkunasta vaahterat, vedet, kesäravintolat.
Unia katselen mansardikaton alla, ihmisiä katselen sateenvarjon alla.
Kävelen, ja kun en enää jaksa, lähden juoksemaan.
Kirjastossa lukee ELÄMÄNKERRAT. Minulla on kortti siihenkin kirjastoon.

Nyt on hyvä syyskuu. Yhtä hyvä kuin tuo vanha harmaa villapaita, jonka vasenta olkasaumaa en ole viitsinyt korjata. Langanpätkää parsia hihan sisään.

Koti

Julkisesti yksityisajattelen (taas) vanhoja koteja, määrättömiä lähtöjä, haaleita palaamisia.
Sitoutumattomuutta ja sitoutumista paikkaan, kumpikin tuntuu väärältä.
Ennemmin tuhlaan lippuun, katson ikkunoista samoja maisemia. Kun kulkuneuvo on koti.
Ilmansuunnista vilahtavia tuttuja kasvoja.
Pakkomielle siihen, ettei asetu. Ettei kuukautta paikallaan.
Avaimenperää on painanut liian monta avainta.

Antakaa mulle lähtöaika, ikkunapaikka, joku joka tulee vastaan.
Osaan pakata nopeasti, sen taidon minä olen tottavie oppinut.
Pakkaan painavat pohjalle, kestän särkyäjomotustakirvelyä, on laastarilevy-sakset-särkylääke.

Tuosta kodista on vuosia, mutta se saa minut hyvälle tuulelle. Tuollaisia koteja tulee ja menee.
Olen ajatellut, että kodin tarvitsee sekin, jolla ei ole ketään myötäilemässä päivien tahtia.
Kyllähän minunkin silmäni näkevät riittävästi.

Ruokasanat

Kuvissa on aavitus, tilkka ja hyppysellinen kesää. Ehkä tavallista ronskimmalla teelusikalla, koska mansikat salaatissa.

Käyty mato-ongella ruokkimassa järviahventa. Poimittu mustikoita kakullisen verran. Siivottu paperitavaraa.

Lehdessä kysyttiin omaa ruokafilosofiaa, tai no missä missä sitä ei nykyään kysyttäisi. Omani menisi ehkä jotenkin näin:

Helppoa ja värikästä. Yksinkertaisista raaka-aineesta. Luomua, jos saa. Läheltä, jos mahdollista. Ei mitään, mikä vaatii suuria ja äänekkäitä koneita. Oikeastaan mahdollisimman vähän koneita. Kasviksia. Suklaa ja kahvi sallittujen listalla.

Esimerkki hyvästä ruokapäivästä (varoitus: sisältää gluteiinia, maitotuotteita ja sokeria) oli tiistaina: 
Neljän tytön voimin mustikoita ja kalliolla loikoilua. Koko päivä yhdessä, kaupan kautta astianpesukoneellisen tykö. Siellä ruokaa, joka koostui ainakin näistä aineista: tomaatti, avokado, kevätsipuli, linssi, mustapapu, korianteri, salaatti, kermaviili, feta, suolakurkku, hunaja, smetana, chili.
Jälkiruoka: ne mustikat, voi, sokeri, vehnäjauho, tuorejuusto.
Juodaan: Cava, espresso, tee hunajalla ja yksi olut kaatosateen sattuessa.
Yhdessä. lattian rajassa, patjojen päällä, kynttilän valossa.

Ruoka, mitä se teille on?

Kun minä sain valita, niin valitsin puisen ja vanhan. Yhteisen parvekkeen ystävän kanssa.
Olisin voinut valita myös käytännöllistä. Muovimaton, kaappitilan, pesukonepaikan
mutta minä karsin mielummin,
viikkaan kirpputorille, annan, lahjoitan, myyn. Kutistan materiaalin vain tarpeelliseen.

En halua olla käytännöllinen kahden häkkivaraston omistaja. Haluan kotikadun mukulakivillä, kauniilla ikkunanäkymällä, parkkipaikassa ei ole enää nähtävää.
Pääsen kotiin ensi kuussa.

Täällä on juhlittu taas, kivasti ja kivassa porukassa.