Saa tulla

Kevein mielin ensi viikkoon. Viisi lahjaa paketissa, saman verran kortteja postissa. 

Eilen kourallinen ihmisiä kasaantui ruokapöydän ääreen ja huuhtoi työkiireet ja epäonnistumiset ruoan, jälkiruoan ja juoman kanssa jonnekin ikkunan takana pyryttävään pimeään. Ruokaseurueista minä pidän. 

Toivotan rauhaa ja lämpöä juuri sinulle sinne!

 

Rauha maassa on sama kuin lunta. Nelipyöräiset raapivat valkoista sokerikuorrutetta ikkunan alla. Kohtalokasta jyrinää ja pihoille alustetut tötteröt, johon kasataan talven aikana kaikki pilvistä pudonnut. 

Minun pilvistä putoilee sähköisiä tiedostoja ja formaatteja. Nekin pieniä taideteoksia, mutta häviävät omaperäisyydellään lumihiutaleille. Jos sanoisin nyt, että pian tapahtuu jotakin, niin mitään tuskin tulisi tapahtumaan. On odoteltava. 

Huomenna opetan vielä yhtä pientä neulahuovuttamaan, toinen taapertaa karvalakkineen pohjoisen taivaan alta samaan ruokapöytään. Joulutorttujen taittelussa on vain yksi sääntö eli ei sääntöä. Niitä ei tarvitse viikata ollenkaan, jos ei halua. 

Joulukuun kuudestoista

Kadunvarsi on parkkeerattu keltaisin autoin. Minulla on väriä vaihtava lumipallo,  täydellinen joulukoristus kaikessa mauttomuudessaan. Seinään heijastuu timantteja, smaragdeja ja rubiineja. Jalokivigraffiteja.

Mitä lähempänä uusi vuosi, sitä levollisempi olo.

Viikonloppuna

 

• Taboulleh
• Yökyläläinen
• Aino Venna
• Kehystysliike
• Kissakiiltokuvat
• Liukas kaupunki
• Särkevä nilkka
• Aavistus

 

Seitsemän vuotta sitten väriopintunnilla sanoin inhoavani sinistä. Kuinka väärässä olinkaan. Jyrkkä ja omat rajani tarkasti piirtänyt. 

Nyt minula on indigo talvitakki ja savunsininen saumuri. Joni Mitchellin albumi ja täysi väripaletti.

Nykyisin ystävän koti on luokkahuoneessa, jossa on  piirretty mallia ja kerätty seminaaripisteitä. Tarkempi koordinaatti on kylpyhuone. Viikonloppu vei juhliin, jossa nautittiin kuohuvaan kuudessa eri huoneessa ja lopuksi tanssittiin käytävä päästä päähän. 

Kaikenlaista. 

Joulukuun viides

Kuvissa vihertää, niin tekee myös ikkunani alla. 

Minulla on hyvänmielenoksa ja uunin pehmittämät juurekset. Torpan lattialta on siistitty suurimmat roskat ja kaikki vaatekaappiin mahtuvat vaatteet on paikallaan. Loput seilaa kasoina milloin missäkin.

Illalla siirrän hieman kulahtaneen itseni korumuotoilijoiden juhliin.

Meidän maassa on tapahtunut viimeaikoina suuria ruohonjuurelta lähteneitä muutoksia kohti parempaa ja onnellisempaa, niitä on syytä muistaa huomenna. 



 

Naisen kuvia

 

En ole kertonut koskaan kenellekään, että luonnoskirjojen välistä, laskutavasta riippuen, löytyy 71 huteraa naisen kuvaa. Ne ovat lumoavia. Tosia ihmisiä, varjostusta kaulalla ja hiilen horjuntaa lantiolla.  

Enkä ole kertonut siitäkään, kuinka venyn omalla omenavihreällä matollani joka viikko monta kertaa. Kuumassa ja viileämmässä. Kun maailman rajat kulkevat joogamaton suuntaisesti, turha ei enää mahdu mukaan. Minä ja toiset naiset, toisen ikäisiä ja kokoisia. 

Senkin olen unohtanut sanoa, että minulla on lempeyttä levähtää, kun matalan paineen valkoiseksi maalaama naama sitä pyytää. Veteen sekoitetaan vaaleanpunaista suolaa, eikä vaaleanpunainen ole huono väri. Se sopii minullekin.

Hengitys ohjaa liikettä ja eloa, senkin olen muistanut niinäkin päivinä, kun valo on ollut otsani saatuttamattomissa, en ole ollut sopiva itselleni, oviaukot ovat kutistuneet ja minulla on ollut kiire olla jotakin. 

Tänään hiukset heijastaa lämmintä kuparia, luen 10 sivua kirjaa ja muistelen viime yötä, jona voitin uimakilpailun. Jos minä piirtäisin itseni kolmessa minuutissa, kuvasta tulisi yhtä hutera ja ihana.

Joulukuun kolmas

 

 Jos siteeraisin erästä suomalaista elokuvaohjaajaa, sanoisin näin: " Huhut aivotoimintani palautumisesta ovat ennenaikaisia"

Minusta huhut joululahjojen ostamisesta ovat ennenaikaisia. Ihmiset ovat suloisia pipopäitä, eikä niiden taskuissa pysy tänään palautetut rahat.

Omilla palautetuilla täytyy ostaa kaikkea tarpeellista kuten päärynöitä, huulirasva, musta tussi, kulaus punaviiniä ja jokin kukka.

Hitaat hiutaleet ja viisto valo ei maksa mitään, paitsi vaivan. Kengät jalkaan ja ulkoilmaan.

Löysin kirpputorilta täydellisen kesämekon ja sandaalit. Aina saa haaveilla.

 

Tyttö päättää kirjoittaa blogia, mutta aika kuluu eikä sormet ennätä näppäillä kirjaimia toistensa jälkeen, janaksi muodostua.

Hän päättää kiertää läheisen lammen kameransa kanssa, ettei kaikki hetket pysähtyisi puhelimen muistiin. Marraskuu vihmoo lapasen lankaverkostojen läpi, eikä kuvaamisesta tule mitään. 

Oikeastaan tyttö ikävöi toiseen kaupunkiin, niiden kaikkien vielä tuntemattomien sekaan. 

Juna-asemien välinen tiedottomuus, kun ei ole oikeastaan missään. 

Kaiken aikaa täällä on kuitenkin opittu olemaan, seisomaan päällä, kieputtamaan leipätaikina uunivuokaan ja uhmattu ikkunan takaista mustaa. Monta kuvaa on muodostunut paperille, posti on kulkenut sähköjä pitkin ja viikonloppu toisensa perään työnteossa. 

Silti iltaisin lakanoiden välissä pohtii mikä on tarpeeksi ja milloin riittää. 

 

Ei saa jäädä tuuleen makaamaan

Muut ulkoiluttavat koiria, minä kameraa. Kävelen päämäärättömästi vedenääriviivoja pitkin ja kuvaan, omaksi huviksi. 

Kotona syön tattaripuuroa omatekoisella omenasoseella ja pähkinöillä. Kahvinkeitin on vaihdettu mutteripannuun. 

Iltalukemisena Paul Auster.

Ne kaikki päivät

Kaikki päivät olen puuhaillut unohtaen lepopäivän. Toisinaan päivämäärät ja aikataulut ei odottele.

Pienemmät, puhelimen muotoiset kuvat löytyvät täältä

Syksyn koruja

Eilen sain salvaa ja emulsiota syksynkarheaan ihooni. 

Eksyin kirjastossa elokuvahyllylle, teen kierrokseni yleensä vain kovakantisten paperiniteiden välikössä.

Poltin sulakkeen ja kävin uneen kynttilän valossa.

Tutustuin uuteen ihmiseen. Kuulin viisaita ajatuksia ja kerroin omiani, parikymmentä vuottavähemmällä kokemuksella.

Tänään on retki. 

Syys

Ensimmäisen lauseen vaikeus. 

Olen ulkoiluttanut kameraa silmiä särkevässä valkoisessa. Olen vähän mietiskellyt.Vähän maalaillut ja unohtanut kaikki oletukset.

Hymyillyt Rosa Liksomin asenteelle. 

ollaanko tämä kesä näin

Kesälaidun on ollut lavea ja vehreä. Olen kirmaillut siellä ja täällä pitkinpoikin vailla huolta hukuttavaa.

Olen vain ollut, lukenut aina kun on luetuttanut, pitänyt yhteyttä ihmisiin ja valvonut valoisia öitä. Iho pronssissa ja hiukset luonnonkukilta tuoksuvana avaan kalenterin ja maksan laskupinot. Lakanat laskostuu pyykkinarulta kaappiin ja kaapin sisältö suuntaa kirpputorille.

Minä mietiskelen muita kaupunkeja.

 

Kesäkuu

 

Muistoja alkukesästä. 

 

Heti, pian, äkkiä

Olen kulkenut liikkuvissa ajoneuvoissa ja miettinyt aikaa ja odottamista. Kärsimättömyyttä ja vaivattomuutta.

Mittayksikkömme aika ja raha. Olin kyllästynyt molempiin. Yrittänyt luonnostella ja turhautunut puristaessani itseäni väärään suuntaan. Istunut pitkään paikoillani ja miettiny ja laskelmoinut. Eieieiei. Kirjan voi jättää kesken kahden sivun perusteella, kuvien on oltava tarpeeksi selkeitä ja helposti ymmärrettäviä. Työn kärsii hyljätä yhden peruslaskutoimituksen jälkeen. Onneksi kaikki eivät alistu.

Onneksi on vaihtoehtoja. Ne löytyvät mausteisesta raparperihillosta, valkoisesta kesäyöstä, kirjan väliin prässätyistä puna-ailakeista, toritanssista tai lempeistä kohtaamisista.

  

Tuulinen päivä Tihanyssa

Korkeammalla tuoksui laventeli, sammal ja dreijatut ruukut. Alhaalla vesi kuin jadea silmän kantamattomiin.

Rooma

Oli tomua ja hälinää. Aamulla lähikaupasta kannnettu aamiainen mansikoilla ja proseccolla, hikinen ja lämpöinen tunnelma täpötäydessä metrossa. Katsotaan ja nähdään, sivukujalle voi eksyä limoncello-lasilliselle. Niityllä kukkivat unikot ja vihreäksi taipunut heinänvarsi. 

Kupliva ilo ja seikkailu oli koko ajan siinä, mukana.