Huomenna vaihtuu elokuuksi

Heihei heinäkuu ja nihkeän tekopirteät päivät. Luonto palaa haalistuen loppuun ja minä saan päivä päivältä enemmän energiaa.

Asettaudun kodiksi. Vaatteet ovat jo kaapissa omalla hyllyllään, pienemmät tavarat pärekorissa. Ihana rauha ja vapaat viikonloput. Tämä tekstiili-ihminen sai päätökseen vuoden ensimmäiset villasukat, aloitti oikein lapasia. 

Tässä on ihan hyvä. Silti pää takoo jostakin syvyyksistään väsyttäviä asioita ensi syksyn pimeydestä ja koululla odottelevista kiireistä. 

Mitä olisi heinäkuu ilman rokkipäivitystä. Siellä minä olin huojuvan massan mukana taapertamassa lavalta toiselle. Kauneita oli kaikki ihmiset ja parasta kaikki ystävät. 

Myös se itse asia eli musiikki sai hymyn kaartumaan. Hyvä kolmikko oli Sigur Ros, Minä ja Ville Ahonen sekä Nicole Willis. Heti perässä hulmuaa Aino Venna.

Päivä alkaa mansikoilla ja loppuu kirsikoilla.

Turo

 

Kävin hyvästelemässä vielä entisen koulurakennukseni ja palasin mukanani teollisuusvalaisin, pärekori, painokangaspöytäliina, A3- kansio sekä vanhoja vogueita.

Rakennus tuoksui oudolta, näytti valoisalta ja elottomalta. 

Tämä aika ohi.  

Kesälapsena

Viikon loppuun saakka kesälapsena toisen vanhempani tykönä. Loppua lähestyvän työnteon lisäksi päivät ovat koostuneet verkkaisista iltakävelyistä, mansikoiden säilömisestä ja lapsuusmuisteluista. Aamukahvia ja iltamansikoita.

Tänään menen kaupungin taidemuseoon.

Värejä

Jossakin vaiheessa artesaanin ja muotoilijan välissä minulta loppui värit. Niitä oli liikaa liian monessa paikassa. Ilostuttuttavat langat ja isolla työllä haalitut vanhat kangastilkut saivat sijoituspaikan häkkivarastoon pinotuista pahvilaatikoista.

Vaatepinot olivat vain mustia röykkiöitä, koti karsittuna kaikista ärsykkeistä. Luontevan tuntuiset väriläiskät muodostuivat lautaselle, tietokoneen ruudulle ja maalauspohjalle.Onko muille käynyt samalla tavalla?

Tänä keväänä löytämäni akvarellivärit ovat viitoittaneet minua uudelleen värien tielle, kohtuudella.

Keskikesän valoisaan viikonloppuun mahtui touhukasta sukutapaamista, surullinen uutinen ja omiin ajatuksiin tutustumista.

Olo ja elo on ollut viimeksi näin huoleton sitten 90-luvulla. Kuka jaksaa murehtia ensi vuodesta, jos tämä hetki on niin makoisa?