Me seurataan aurinkoa. Ajetaan jonnekin lähelle, joka onkin kauempana. Puhutaan miten toiselle uskaltaa sanoa jotain jonka haluaisi sanoa. En näe enää aurinkoa, vaan jäljelle jääneen vanan väriä, vahvan kajastuksen. Pieni nauhamainen jana lännessä. Enää neljä tuntia ja se nousee taas, entistä voimakkaammin, reippaammin raajojaan rajaamatta. Se mahtuu minun kotiini, verhottoman ikkunaruudun läpi aamuyöstä, ei anna nukkua.
Perheeseen on syntynyt kultamitalisti, minä olen sekoittanut päivämääriä, ollut ryhmäkuvassa neljäntenä, matkustanut viikonlopuiksi muualle ja syönyt vaniljapehmiksen.
Viikko kesälomaan.
