Viikonloppuna oli otollinen hetki avata Klaus Haapaniemen kuvioiman metallipurkin kansi ja päästää värit valloilleen. 

Ehkä olin liian väsynyt, tai liian kriittinen. Saattoi olla harmaa ja räntäinen keli. Valoa asunnossa ei ole paljoa. Puhelimen olisi voinut laittaa äänettömälle. 

Kun tekeminen tuntuu suorittamiselta, ehkä se vaan on joskus niin. Aina ei voi odottaa optimaalista aikaa. Joku avoin tila jäi kuitenkin uusille värelle, toivotan heidät tervetulleiksi. 

Deletoin yhden kurssin keväältä. Hyvä lääke ärtymystä vastaan, pitkä viikonloppu.

Kuvassa vuodentakaisia hommia. Niitä on ikävä.

Olen lukenut. Proosaa, runoja, tieteellisiä artikkeleita, kolumneja, omia tekstejä deletoiden, kuitteja, lähtöaikatauluja, sähköposteja.

Vaikuttavin on ollut Elina Hirvosen Kun aika loppuu. Antti Holman Järjestäjä on edelleen kesken. Harper Lee:stä otteen etsiminen sivulla 32. Sähköpostissa suoritusmerkintä.
Erään viestin ytimestä halusin olla kuin en ymmärtäisikään. Lähettäjälle vastasin kuitenkin kyllä.

Haluasin maalata värittää piirrellä antaa mennä, mutta nyt ei taida olla se hetki. Sain joululahjaksi minulta itseltäni kiinalaista mustetta ja seitsemän erilaista terää. Olen ehtinyt mustata muutaman paperin, piirtää ohuttaa tummaa seittiä paperin pintaan, mutta siinä kaikki.

Leikattuna kolmen mekon kappaleet. Ei tarvitse mennä kauppaan eikä kirpputorille. Se tekee minut onnelliseksi.