Minne

Tulehdukset alkavat olla ohi. Kun ajattelee ihan hiljaa, huomaa kuinka paljon ajatuksia onkaan, ei pitäisi puhua koko ajan itsensä päälle. Juosta vain kamera kädessä lähiluodolle ja ottaa kuva auringosta, joka laskee nopeasti nousten seuraavana päivänä vieläkin hitaammin.



" Tiedän mistä tulen: aineista ja kaipauksesta.
   Minne menen, en tiedä." 
                                            Eeva-Liisa Manner

On ollut

On ollut yhdet juhlat, jossa oli lyhyitä miehiä. Siellä oli myös mummo, joka polki kilvan puhki värikkäitä ilmapalloja, ei vaan voinut antaa niiden olla. Oli tietovisa, jossa ei voinut pärjätä, kun ei ole edelleenkään ottanut selville, ketkä ne maalintekijät olivat vuonna -95. En tiedä vieläkään, enkä vuodesta 2011. Oliko se edes 2011? Elämässä pääsee yllättävän pitkälle ilman kyseistä tietoa.
Ja pitkälle on suhteellista.

Olen käynyt myös elokuvissa. Näytöksen jälkeen mietin Sodankylää ja vilkasin hupunliepeen yli taivaalle. Siellä tanssahteli vihertävät repolaiset. Kuin akvarellia liikuttelisi märällä paperilla. Sen perässä piti ajaa pimeään yöhön pellolle jonnekin, jossa värit vaihtuivat villinään.

Perjantaina unohdin pipon ja löysin paidan, jossa on pieniä flamengoja.  Ymmärsin yhden väärin ja yhden oikein.

Ehkä näiden tekojen takia on flunssapäivä11.

On taas lokakuu ja mun täytyy päästä

Sairasvuoteelta näppäilen.
Olen tehnyt retken kehräämöön. Mieli tekisi neuloa huivia, sukkaa, vaan molemmissa käsissä nenäliinat.
Tekisi mieli lukea muutakin kuin teoriaa Rousseau, Hume. Käsitän giljotiinin, hyvä minä.
Ihanteiden lisäksi irti leikataan myös plussakelit. Vesistöjen takia olen siirtynyt villakankaaseen, joka ei ole suomenlampaan villaa, onko villaa alkuunkaan.