Tyttö päättää kirjoittaa blogia, mutta aika kuluu eikä sormet ennätä näppäillä kirjaimia toistensa jälkeen, janaksi muodostua.

Hän päättää kiertää läheisen lammen kameransa kanssa, ettei kaikki hetket pysähtyisi puhelimen muistiin. Marraskuu vihmoo lapasen lankaverkostojen läpi, eikä kuvaamisesta tule mitään. 

Oikeastaan tyttö ikävöi toiseen kaupunkiin, niiden kaikkien vielä tuntemattomien sekaan. 

Juna-asemien välinen tiedottomuus, kun ei ole oikeastaan missään. 

Kaiken aikaa täällä on kuitenkin opittu olemaan, seisomaan päällä, kieputtamaan leipätaikina uunivuokaan ja uhmattu ikkunan takaista mustaa. Monta kuvaa on muodostunut paperille, posti on kulkenut sähköjä pitkin ja viikonloppu toisensa perään työnteossa. 

Silti iltaisin lakanoiden välissä pohtii mikä on tarpeeksi ja milloin riittää.