Sana töistä

Lehdessä Anna Tuori sanoo hetkittäisten huonommuuden tunteiden kuuluvan osaksi työtään. Minut huonommuuden tunne jaksaa yllättää aina vain uudestaan. Missään opiskelumonisteessa tai huippumuotoilijiden luentokokonaisuuksista tästä ei puhuttu. Saavutetuista eduista, menneistä tapahtumista, onnistumisista helpompaa puhetta kuin siitä yksinäisestä iltapäivästä kahvikuppi kädessä kuluneissa farkuissa, lattialla kaikki paperit ympäriinsä puhallettuna ja kysymys: miten jatkaa?

Aina seuraa jatkoa, aina tulee oivallus. Sitten on näytettävä ja jaettava toisille. Toinen inhottava kohta, kuin joku katsoisi suoraan sisään. Tähänkään ei totu.

Sitten tähän kuuluu niitä päiviä, kun ollaan harmaissa peilitaloissa pukumiesten varjoina puhumassa rahasta ja strategiasta. Kassavirta ja kannattavuuslaskelmat, nekin tunnen. Kirjoitan blogia, päiväkirjaa ja sopimuspapereita. Luen hesarit, milankunderat ja lakipykälät.

On ollut niitäkin päiviä, kun minä kävelen aurinkoista katua kuvaillen mummoja ja  kivajalkapuoteja. Puhelin on soittanut moneen kertaan: yksi työ odottaa lähellä ja kaukana jossain joku henkilö on myynyt suunnitelmat jonnekin. Toisella puolella maapalloa jonkun olohuoneen verhon kuvio on lähtenyt epämääräisestä siveltimen harhaliikkeestä.

Ihmeellistä ja niin kovin arkista.