Tänään, just tänään harmaana torstaina minä tarvitsen värejä. Tarvitsen nähdä avokadonvihreän, hellänpunaisen ja kirkuvankeltaisen rivissä paperilla.
Tulee kiisseliä, pomadaa, vadelmaa, persikkaa, luumua, ruusuvettä, granaattiomenaa, hattaraa ja kirsikkaa.
Maaleilla melskatessa on vaikea vapautua. Saanko minä ja kuinka paljon. Enhän ole kuvataiteilija, vaan muotoilija, valetaiteilija. Miksen pysyisi omassa materiaalissa, lukittuisi pehmeään lokeroon. Joka ammattikunnasta löytyy ääripäät ja älypäät. Eihän kukaan omista värejä tai määritä millä koulutusohjelmalla niihin kosketaan.
Välillä luen rivienvälit ja sivulauseet tarkemmin kuin itse asian. Puhdistan pensselit ja olen oivaltanut jotakin uutta.
Oi värejä, ihanaa!
VastaaPoistaMinullakin on taito nähdä sivulauseet ja pitää niitä tärkeimpinä asiasta tai tärkeydestä viis. Osaa se sitten myös kostautuakin. Ei kai se niin haittaa.
Välillä sivuraiteilta löytyy tärkeimmät!
PoistaLokerossa voi olla välillä ahdasta, vaikka olisikin pehmeät reunat sillä lokerolla. Ulos vaan, kyllä kantti ja maailma kestää. Ajattelen noin rohkaisukseni, kun valokuva on itselle se rakkain ja omin, mutta piirtää ja maalatakin haluan, vaikken edes osaa ihmistä kynällä muodostaa muuta kuin tikkuakaksi.
VastaaPoistaJa aika paha jos joku oikeasti ajattelisi noin koulutusohjelmista, minun täytyisi tehdä vain kankaasta kaikki. Ai kauheeta!
Mä tartuin nyt asiaan ja unohdin rivienvälit. Anteeksi.
Lokerot ovat niin ahtaita. Olen samaa mieltä, Ilona. Mulla on periaatteessa se "pääjuttu", mutta sitten on monta sivujuttua, kuten valokuvaus ja maalaus, joista saan niin paljon "pääalaan", mutta samalla ihan vain itselleni. Hahmotan maailmaa värien kautta.
PoistaSuomessa lajit ja alat nähdään niin jyrkästi ja mustavalkoisesti. Vaikka osaisi jotaikin ja on tehnyt sitä, niin koulutus on se tärkein jutt. Se on harmi. Mullakin materiaali olisi tekstiili, mutta onneksi olen älynnyt puskea siitä läpi. Kaikki ei vaan aina tajua. Käytän aina itsestäni nimikettä Muotoilija, ilman mitään lisukkeita. Tulkinta jää vastapuolelle, koska oma osaaminen on minulle vesiselvä.
Ah, tästä voisi vaan jatkaa ja jatkaa.
Minun pitäisi sitten pyyhkiä räkää lasten nenistä ja laittaa hanskoja parempaan asentoon. Kirjoittaa kirjoja, joita kukaan ei lue. Valokuvata ja lisäksi vielä kehystää. Niitä minun kai pitäisi, jos viihtyisin lokeroissa. Minullakin on näyttelyhistoria ansioluettelon jatkona, koska ei yhtään kiinnosta olenko oikea vai vale, teen silti.
VastaaPoistaHienoa lokerovastaisuutta täällä kommenteissa, arvostan!
PoistaKoulutus ja tosielämä kulkevat harvoin harmonisesti käsikädessä.
Pakahdun rakkaudesta tuon maalaukseesi! Tämä potkii minuakin tarttumaan pensseliin, inspiroi kauheasti.
VastaaPoistaIhan täysi taiteilija olet!
Voi kiitoskiitoskiitos sanoistasi Liivia! Ihana kuulla, että inspiroi!
PoistaMinäkin kuuntelen usein niitä taukoja ja luen rivienvälejä. Teen tulkintoja, jotka ehkä menevät oikeaan, ehkä eivät.
VastaaPoistaMutta lokeroon ei saa suostua, se vaan näivettää. Suomi on lokeroiden luvattu maa, täällä ei oikein ymmärretä ihmisiä, jotka kurottavat oman lokeronsa ulkopuolelle. Muttei siitä kannata välittää, ei missään nimessä.
Hyvin sanottu tuo lokeroiden luvattu maa, sitä tämä todellakin on. Kaikelle on oltava nimi ja määritelmä, muuten ei ole hyvä.
Poista