Viime viikonloppuna hyppäsimme ystäväni kanssa mutkaiselle bussireitille ja saavuimme Helsingiin. Ystävääni olen tutustunut lukiossa äidinkielentunnilla. Teimme käsinukke-esityksen Aristofaneen Lysistratesta ja olemme olleet ystäviä siitä lähtien.
Helsingissä esiintyi toinen ystävä, pitkätukkainen kuoropoika. Hän tuli kutsumatta 18-vuotissyntymäpäivilleni. Niistä juhlista on kauan aikaa.
Hakaniemessä oli kevät, hymyilevä halaus ja venäläisen filosofin näköinen koira.
Kotimatkalla itään jaoimme rahkapullan kolmeen ja pidimme toisiamme hereillä, kenties myös kanssamatkustajia.

Eilen juoksin mukulakivetyksellä, tähtitaivaan alla hengästykseen saakka. Olen maalannut kesää varten ja piirtänyt seuraavalle kuukaudelle.
Olen saanut asioita aikaiseksi ja eteenpäin. Palautin esseen viikkoa ennen palautuspäivää, erikoista.
Haluaisin yrttejä, tennarit ja puistonpenkin.

Viikonloppuna oli otollinen hetki avata Klaus Haapaniemen kuvioiman metallipurkin kansi ja päästää värit valloilleen. 

Ehkä olin liian väsynyt, tai liian kriittinen. Saattoi olla harmaa ja räntäinen keli. Valoa asunnossa ei ole paljoa. Puhelimen olisi voinut laittaa äänettömälle. 

Kun tekeminen tuntuu suorittamiselta, ehkä se vaan on joskus niin. Aina ei voi odottaa optimaalista aikaa. Joku avoin tila jäi kuitenkin uusille värelle, toivotan heidät tervetulleiksi. 

Deletoin yhden kurssin keväältä. Hyvä lääke ärtymystä vastaan, pitkä viikonloppu.

Kuvassa vuodentakaisia hommia. Niitä on ikävä.

Olen lukenut. Proosaa, runoja, tieteellisiä artikkeleita, kolumneja, omia tekstejä deletoiden, kuitteja, lähtöaikatauluja, sähköposteja.

Vaikuttavin on ollut Elina Hirvosen Kun aika loppuu. Antti Holman Järjestäjä on edelleen kesken. Harper Lee:stä otteen etsiminen sivulla 32. Sähköpostissa suoritusmerkintä.
Erään viestin ytimestä halusin olla kuin en ymmärtäisikään. Lähettäjälle vastasin kuitenkin kyllä.

Haluasin maalata värittää piirrellä antaa mennä, mutta nyt ei taida olla se hetki. Sain joululahjaksi minulta itseltäni kiinalaista mustetta ja seitsemän erilaista terää. Olen ehtinyt mustata muutaman paperin, piirtää ohuttaa tummaa seittiä paperin pintaan, mutta siinä kaikki.

Leikattuna kolmen mekon kappaleet. Ei tarvitse mennä kauppaan eikä kirpputorille. Se tekee minut onnelliseksi. 

-29

Tänä uutena vuotena kahden naisen retkikunta päätti järjestäytyä ja käyttää päivän keskeltä viikkoa luontoretkeen. Villapuseron hihaa nykivät kvantit ja kandit, kirjat, jotka eivät ikinä saapuneet perille. Kaulahuivin käännöksessä kuiski henkilöt, jotka eivät vaan hellitä, eivät edes ei-sanaan. Ja sitten on niitä, joista ei kuulu. Ne, jotka eivät osaakaan lukea ajatuksia ja ne, joiden suhteen asiat ovat hauraita ja arkoja kuin puuterilumikukan puhaltaisi ilmaan.

Tarkoitus oli tervehtiä vastaherännyttä aurinkoa harjun päältä suurinpiirtein siitä kohtaa, missä juotiin syyskuun iltoina mustaherukkamehua. Vaikka päivä alkaa venytellä aamusta ja illasta, on appelsiinimarmeladimaisella auringolla kiire liikua länttä kohti. Sormia repivässä kylmässä se vain toteaa, ettei tunne lämpötilaa -29. Valon voima ei riitä vielä selättämään idänpakkasta.

Minä olen oppinut pukeutumaan. Toppaa, villaa, kerrosta, hurstia. Lämpötyynyt sukkiin, samanlaiset lapasiin. Lämpötyyny on pieni valkoinen pussi, joka laitetaan triplatumpun sisään ja se lämmittää kuin joku pitäisi kädestä koko ajan. Valokuvista tuli kehnonlaisia, pienillä teillä pysähdellessä objektiivi jäätyi osottamaan tiettyä kohtaa. Pakkasen kangistama koivikko, taloja, jäänpinnalle kasaantuneet lumidyynit.

Kylmän kolmen tunnin jälkeen tarvitsee energiaa. Lähimailla oli viehättäviä kesähuviloita ja ei-niin-viehättäviä talvibensa-asemia. Mutta jos bensa-asemasta (vai huoltoasemasta?) puhutaan, niin oikeanlainen on se kaikista rasvaisin. Paikassa tuoksuu öljy ja veikkauskupongit. Lounaalla ei luultavasti tarjoilla salaattia. Viereisessä pöydässä istuu Saipa-pipo, edessä karvalakit. Ainoina tyttöinä otetaan munkit ja pussikaakaot. Sokeri ei sula sormiin, vaan putoilee pakkaslumen tapaan vaneritarjottimelle.

Minun vastapäätä istuu punaposkinen henkilö. Päivä on hyvä.

Omannäköistä ja sopivankokoista joulua jokaiselle!

Kaikkia kivoja juttuja myös seuraavaan vuoteen, hyvä siitä tulee.

Sorsien kanssa

Oli aikaa seurata sorsien leikkiä.

Tämä reitti, joka aamu.