Koti

Julkisesti yksityisajattelen (taas) vanhoja koteja, määrättömiä lähtöjä, haaleita palaamisia.
Sitoutumattomuutta ja sitoutumista paikkaan, kumpikin tuntuu väärältä.
Ennemmin tuhlaan lippuun, katson ikkunoista samoja maisemia. Kun kulkuneuvo on koti.
Ilmansuunnista vilahtavia tuttuja kasvoja.
Pakkomielle siihen, ettei asetu. Ettei kuukautta paikallaan.
Avaimenperää on painanut liian monta avainta.

Antakaa mulle lähtöaika, ikkunapaikka, joku joka tulee vastaan.
Osaan pakata nopeasti, sen taidon minä olen tottavie oppinut.
Pakkaan painavat pohjalle, kestän särkyäjomotustakirvelyä, on laastarilevy-sakset-särkylääke.

Tuosta kodista on vuosia, mutta se saa minut hyvälle tuulelle. Tuollaisia koteja tulee ja menee.
Olen ajatellut, että kodin tarvitsee sekin, jolla ei ole ketään myötäilemässä päivien tahtia.
Kyllähän minunkin silmäni näkevät riittävästi.

Ruokasanat

Kuvissa on aavitus, tilkka ja hyppysellinen kesää. Ehkä tavallista ronskimmalla teelusikalla, koska mansikat salaatissa.

Käyty mato-ongella ruokkimassa järviahventa. Poimittu mustikoita kakullisen verran. Siivottu paperitavaraa.

Lehdessä kysyttiin omaa ruokafilosofiaa, tai no missä missä sitä ei nykyään kysyttäisi. Omani menisi ehkä jotenkin näin:

Helppoa ja värikästä. Yksinkertaisista raaka-aineesta. Luomua, jos saa. Läheltä, jos mahdollista. Ei mitään, mikä vaatii suuria ja äänekkäitä koneita. Oikeastaan mahdollisimman vähän koneita. Kasviksia. Suklaa ja kahvi sallittujen listalla.

Esimerkki hyvästä ruokapäivästä (varoitus: sisältää gluteiinia, maitotuotteita ja sokeria) oli tiistaina: 
Neljän tytön voimin mustikoita ja kalliolla loikoilua. Koko päivä yhdessä, kaupan kautta astianpesukoneellisen tykö. Siellä ruokaa, joka koostui ainakin näistä aineista: tomaatti, avokado, kevätsipuli, linssi, mustapapu, korianteri, salaatti, kermaviili, feta, suolakurkku, hunaja, smetana, chili.
Jälkiruoka: ne mustikat, voi, sokeri, vehnäjauho, tuorejuusto.
Juodaan: Cava, espresso, tee hunajalla ja yksi olut kaatosateen sattuessa.
Yhdessä. lattian rajassa, patjojen päällä, kynttilän valossa.

Ruoka, mitä se teille on?

Kun minä sain valita, niin valitsin puisen ja vanhan. Yhteisen parvekkeen ystävän kanssa.
Olisin voinut valita myös käytännöllistä. Muovimaton, kaappitilan, pesukonepaikan
mutta minä karsin mielummin,
viikkaan kirpputorille, annan, lahjoitan, myyn. Kutistan materiaalin vain tarpeelliseen.

En halua olla käytännöllinen kahden häkkivaraston omistaja. Haluan kotikadun mukulakivillä, kauniilla ikkunanäkymällä, parkkipaikassa ei ole enää nähtävää.
Pääsen kotiin ensi kuussa.

Täällä on juhlittu taas, kivasti ja kivassa porukassa.

Tulee sekin päivä jolloin

Tuli lämpö, tuli lempeät päivät
itikoita samalla letuissa kirsikkaa ja kermaa
Tuottaja, Muotoilija, Verhoilija ja Lapsi
Ilo kävellä kanssanne maantien laitaa
maitolaiturikahvia Arabia-mukista

Yöllä saunassa on täysikuu
tulee tunnustuksia ja kuohuviiniä
Naapurin pihalle on muuttanut 4 pönttöä
hunajalaitos

Tieto, että Muotoilijasta tulee opettaja
Toinen kaupunki ja yksi säästetty pahvilaatikko
Kun vaan kaikki mahtuisi yhteen laatikkoon
loput menee maanantaina kirpputorille.

Haluaisin jo tietää.
Minä vaan odottelen ja odottelen, en yhtä tietoa, vaan monia tietoja. Se, kun ei voi edes googlettaa.
Asioiden mittasuhteet venyvät ja minä valvon niiden mukana: miten tässä näin pääsi.

Kaupankassa iskee silmää, tikkujäätelön suklaakuorrute on lohkeillut kuin kuivempikin talvi-iho. Mullakin on talvi-iho, jos kesä ei tuu. Tulispa kesä, niin ihon voisi kääriä pronssiin ja paljastaa hetken helteellä muille.

Olen luonnostellut itseni tehtävälistalta ulos. Ulkomuistilla sateenvarjon kanssa. Meillä on itkevä toriparkki, surullisuus on toriparkkien yleisin luonteenpiirre. 

Meijän landella

Sääkarttaan on piirretty pilvi ja pisaroita. Sama on sattunut monelle päivällä, näin voisin ulkomuistista ja sisätiloista väittää. Tekisi mieli luovuttaa, mutta onhan meillä vielä heinäkuu, elokuu.
Kesämekot mytistyvät murheellisina vaatekaapissa, tai minä vaan luulen niin.

Juhannus oli puhetta, naurua ja puhetta. Tädin hattutemppu oli neljä maalia, isäni sininen samettinen.
Samassa tuvassa eräs mies kerran heittäytyi polvilleen ja anoi: antakee minun huastoo välillä.
Samassa tuvassa kerran eräs kauan sitten vitsinkertojalle: elkee tappako sitä, kattokee ettei nauruun tukehu.

Guggenheim kilpailutettiin samaan synkkään ja ilottomaan kastiin kuin muutkin modernit. Tästä heräsi ajatuksia.

Olen vienyt 7-vuotiaan tanssiesityksen vip-aitioon, viereinen setä reagoi enemmän lapseen kuin esitykseen. Lapsi jammaili haltioituneena fadoa. Liikettä ja vettä katsomoon. Taivaaltakin sitä on tullut. Loiskis ja lentosuukko.

Sitten on ollut toritanssia, klubeja ja näyttelynavajaisia. Lavalla äänen luettuja päiväkirjoja. Minäkin luin, mutta yöllä ja yksin. Tanssisooloja veitsen kanssa. Pyöräretki kesätuottajan kanssa viljelypalstoille ja missä me niinku ollaan. Nyt haluan olla kotona, kumittaa juhannussuunnitelmat kalenterista. Kulttuuririentomitta läikkyy pian yli.

Ajatelkaa, että torilta saa tomaattia ja kurkkua halvemmalla kuin kaupasta. Hyvä.
Ajatelkaa, että tuo pioni maksoi 8 € ja housut 7 €. Kaikki kulttuuri on ollut ilmaista.
En aina tajua.
Yöt ovat kirpeitä ja kirkkaita.