torstai 17. maaliskuuta 2016


Viime viikonloppuna hyppäsimme ystäväni kanssa mutkaiselle bussireitille ja saavuimme Helsingiin. Ystävääni olen tutustunut lukiossa äidinkielentunnilla. Teimme käsinukke-esityksen Aristofaneen Lysistratesta ja olemme olleet ystäviä siitä lähtien.
Helsingissä esiintyi toinen ystävä, pitkätukkainen kuoropoika. Hän tuli kutsumatta 18-vuotissyntymäpäivilleni. Niistä juhlista on kauan aikaa.
Hakaniemessä oli kevät, hymyilevä halaus ja venäläisen filosofin näköinen koira.
Kotimatkalla itään jaoimme rahkapullan kolmeen ja pidimme toisiamme hereillä, kenties myös kanssamatkustajia.

Eilen juoksin mukulakivetyksellä, tähtitaivaan alla hengästykseen saakka. Olen maalannut kesää varten ja piirtänyt seuraavalle kuukaudelle.
Olen saanut asioita aikaiseksi ja eteenpäin. Palautin esseen viikkoa ennen palautuspäivää, erikoista.
Haluaisin yrttejä, tennarit ja puistonpenkin.