perjantai 30. elokuuta 2013

Retkellä


Oma elämä on tällä hetkellä niin rumaa ja pirstaleina, että päätin tehdä pienen yksinäisen syysretken ystäväni hoitomaatilalle. Vaara-Karjalan kiemuraiset kylätiet ja tikkusuorat kuusimetsät antoivat ajatuksille vapaapäivän. 

Sylini suojiin pyrkivät niin kissat kuin koiratkin ja pellon laidassa hupunreunusta tavoitteli varsa ja kainaloa pässi häntää huiskutellen. Tiput saivat tomaattia ja ranskanleipää, karitsoille lämmintä maitoa tuttipullosta. 

Viikko on ollut elämää kauheimmillaan ja kauneimmillaan.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Rutistuksia ja voimien mittauksia koneiden kanssa: saumuri, ompelukone, tietokone, höyryprässi, tulostin ja älypuhelin.

Taas kerran jälleen pakkaan pienet tavarani kassin ja porskutan toispuoleinen tukka putkella pääkaupunkiin messuamaan. Messu-sana liittyy enemmän materiaan kuin uskonnollisiin toimenpiteisiin. 

Lähipiirin pienet kissanpennut saavuttivat luovutusiän, minä vaan kuumeilen ja haaveilen.  

lauantai 10. elokuuta 2013

Viikon varrella


Kuluneeseen viikkoon on sisältynyt uuden kampauksen ihmettelyä ja ihastelua. Miten moneksi omat kiehkurat voivat taipuakaan.

Paljon iloa ja odotuksia omista hommista ja oheisjutuista. Paljon turhautumista samoista aiheista. Joku kivi lähti selkeästi liikkumaan, vihdoinkin.

Ja sitten yksi suuri, surullinen päätös. Lasittuneet katseet ja tärinä. Tunneskaala alkukantaisesta raivosta ja unettomaan uupumiseen. Viikonloppu on ollut hyvä viettää ihan hiljaa yksin ja katsella ikkunasta ohikulkijoita.

lauantai 3. elokuuta 2013


Pieniä pysähdyksiä ja pohdintoja. Mitä ihan oikeasti haluaa ja mitkä haaveet on toisilta napattuja. Valmistumisen kynnyksellä olemisen levottomuus ja oman kapasiteetin ymmärtäminen.

Vapaiden lauantaiaamujen oivallus, kahvia ja korvapuusti. Tiiu Helinä ja kirjopyykki koneessa. Ei velvollisuuksia sumuiset euronkuvat silmissä kahdeksaa tuntia kellon hidastellassa. Ehkäpä palikoita on helpompi kasata pelkistäen ja poisjättäen. 

Asioita löytyy ilta-aurinkoisesta uimareissusta ja mustan joen tuijottelusta lämpimänä kesäyönä kiikussa keinutellen. Ja neulomisesta. Lapaspari on yli puoliksi valmis, ideaa oikean ja nurjan vuorotteluun olen napannut täältä